tiistai 4. syyskuuta 2012

Clockwork Mets

Lanka: Trekking Sport (75% villa, 25% polyamidi)
Langan menekki: 130g
Valmiin työn mitat: alareuna noin 190cm, leveys 20cm
Käytetty aika: aloitettu 17.8.2012, valmis 26.8.2012
Malli: Clockwork


Vaikka huivi/kaulaliina valmistui jo reilu viikko sitten, en voinut julkistaa kuvia aiemmin. Tämä neulomus meni nimittäin työkaverille synttärilahjaksi ja Suuri Päivä oli (on) tänään. Hän tuskin blogiani seuraa (ei ole suomalainen ja kyseessä on mies! :)) mutta kaiken varalta päätin odottaa.

Itse olen tyytyväinen lopputulokseen kaikin puolin. Vaikka Logon "brodeeraus" ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin Floydin takkiin, on se mielestäni silti tarpeeksi hyvä. Tosin mä en ole vannoutunut pesäpallon kannattaja...! :)

Vielä en tiedä, tykkäsikö vastaanottaja tästä, sillä en ole saanut kommentteja. Sanoinkos jo, että kyseessä on kaksilahkeinen :). 


 

Lize

Lanka: Drops Alaska (100% villa)
Langan menekki: 192g
Valmiin työn mitat: noin 26cm x 23cm
Käytetty aika: aloitettu 1.9.2012, valmis 2.9.2012
Malli: Lize


Sain pitkästä aikaa uuden laukkutilaukseen ja valmista tulikin ennätysajassa :). Kokeilin tällä kertaa aloittaa laukun pohjasta ylöspäin (yleensä teen ensin läpän). Onnistui melko OK, mutta ei kenties ihan yhtä hyvin kuin yleensä. Tai ehkä mä olen vaan ronkeli :).




lauantai 11. elokuuta 2012

Puolikas isoäiti

Lanka: Kauni 8/2 (100% villa)
Langan menekki: 98g
Valmiin työn mitat: yläreunan leveys 118cm
Käytetty aika: aloitettu 27.7.2012, valmis 10.8.2012
Malli: Half Granny Square


Novitan Neulomossa joku oli virkannut puolikkaan isoäidinneliön ohjeella huivin. Vaikka mä en edelleenkään ole ko. mallin innokas kannattaja, tekemänsä huivi oli tosi kiva. Heti piti kokeilla itsekin ja aattelin Kaunin liukuvärjätyn langan olevan passelin. Ja sehän oli :). Äimistelen edelleen, miten tällainen lanka sopii aina täydellisesti huiveihin ja värien vaihtuminen menee kauniisti. Tykkään, juu.

Oranssi Floyd

Koukku: 3½ mm
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Langan menekki: 36g oranssia, 6g mustaa, aavistus valkoista
Valmiin työn mitat: korkeus 16cm
Käytetty aika: aloitettu 5.8.2012, valmis 7.8.2012
Malli: Amigurumi Monster Floyd 


Floyd-tehdas on ollut avoinna nyt hetken aikaa, tän jälkeen pidän tauon :). 

Oranssi Floyd päätyi työpaikalleni pomoni pöydälle, on kovin kiintynyt Floydiinsa :).

maanantai 6. elokuuta 2012

Iso Floyd


Koukku:
4½ ja 3½ mm
Lanka: Brown Sheep Lamb's Pride Worsted (85% villa, 15% mohair), Drops Karisma (100% villa), Schachenmayr SMC Catania Solids (100% puuvilla)
Langan menekki: 74g Lamb's Pride, 15g Karisma, 42g Catania
Valmiin työn mitat: korkeus 23cm
Käytetty aika: aloitettu 3.8.2012, valmis 5.8.2012
Malli: Amigurumi Monster Floyd


Niinpä niin... sitä heikkona hetkenään tekee jotain kivaa toiselle ja sitten alkaa sadella pyyntöjä vaikka mihin muuhun! :) Henkilö, jolle annoin Sinisen Floydin, halusi itselleen myös sellaisen version, jossa on New York Metsin värit. Varsin vaatimaton pyyntö, eh. Tuumasin hetken ja sanoin voivani keksiä jotakin. Pyörittelin muutamaa ajatusta päässäni ja tulin siihen tulokseen, että mulle on helpointa tehdä ensin tavallinen Floyd ja kehitellä sitten jonkinsortin paita tahi vastaava.

Halusin tehdä hieman isomman version, joten vaihdoin langan paksumpaan ja samoin virkkuukoukun. Lisäsin myös kerroksen ja kierroksen sinne-tänne. 

Paidan virkkaaminen onnistui varsin jouhevasti ja suhteessa eniten aikaa taisi tuhraantua logon kirjontaan. Se onnistui kuitenkin jopa paremmin kuin mitä olin edes uskaltanut ajatella ja vastaanottaja oli ja on oikein tyytyväinen aarteeseensa :).  




Sininen Floyd

Koukku: 3½ mm
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Langan menekki: 36g vihreää, 6g mustaa, aavistus valkoista
Valmiin työn mitat: korkeus 16cm
Käytetty aika: aloitettu 31.7.2012, valmis 1.8.2012
Malli:
Amigurumi Monster Floyd

Floyd-kausi jatkuu. Työkaveri ihaili mun itselleni tekemää Floydia ja kysyin siinä sitten hetken mielijohteesta, haluaisiko hän "tilata" Floydin myös itselleen. Halusihan hän. Värillä ei ollut väliä.

Aloitin Floydin samana iltana, mutta... juttelin sitten erään toisen työkaverin kanssa seuraavana aamuna rautsikka-asemalla ja tulin siihen tulokseen, että hänellä voisi olla pikaisempaa tarvetta F:n terapeuttisille kyvyille :). Niinpä Sininen Floyd päätyikin toiselle henkilölle kuin mitä alunperin kuvittelin. Alkuperäisen tilaajan otus on tekovaiheessa tällä hetkellä.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vihreä Floyd

Koukku: 3½ mm
Lanka: Drops Karisma (100% villa)
Langan menekki: 36g vihreää, 6g mustaa, aavistus valkoista
Valmiin työn mitat: korkeus 16cm
Käytetty aika: aloitettu 28.7.2012, valmis 29.7.2012
Malli:
Amigurumi Monster Floyd

Mulla on ollut jo pisemmän aikaa mielessä virkata itselleni Floyd töihin pöytääni koristamaan. Eilen illalla sain ajatuksen koukulle ja tänään hän valmistui :). Taitaa olla neljäs tekemäni noin vuoden aikana. Floyd rules! :)

Huomenna on Floydin eka työpäivä, jännittävä hetki meille kummallekin.

Namskis

Perjantaina iski ihan äkkiarvaamatta inspiraatio leipoa jotain. Aineet oli valmiina brownien tekoon, joten ei tarvinnut lähteä kauppareissulle. Pe-iltana ei kuitenkaan ollut enää tarpeeksi aikaa toteuttaa ajatusta, joten eilen aamulla puoli kahdeksan aikaan aloin leipomishommiin. 

Kyseessä sama ohje kuin tuolla paria postausta alempana. Pari pikkupikkumuutosta tein tällä kertaa: himpun vähempi sokeria taikinaan ja enempi saksanpähkinöitä. Pinnalle hieman vähempi suklaatia.

Testauksessa käytin saksanpähkinäjäätelöä. Namia tälläkin kertaa.

Luurille

Työkaveri osti itselleen ekan älypuhelimensa (Samsung Galaxy Gio). Mä tietenkin kysyin heti, onko hänellä jo säilytys- / kantokoteloa. Ei ollut, joten ehdotin itseäni moisen tekijäksi. Vastalauseita ei tullut, joten eräänä iltana aiemmin tällä viikolla hurautin kuvan kotelon kasaan.

Työkaveri on brittiläinen ja mulla sattui parahiksi olemaan teekupillista gobeliinia - mikäs sen sopivampi kangas :). Läppä on nahkaa ja vuoritus pellavaa.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Nimpparit lähestyy

Ensi viikolla Jaakko nakkaa kylmän kiven veteen ja sitähän pitää juhlistaa :). Äitini ehdotti, että voisin ommella isälleni nimpparilahjaksi pussukan, johon mahtuisi kännykän laturi ja nettitikku. Vai olikohan sen muistitikku, en mä muista. Jompi kumpi kuitenkin.

Tänään hurautin kuvassa näkyvän pussukan kasaan. Tuttua auringonkukkakangasta, oletan. Vuoritus on pellavaa, samoin kuin läppä. Tarranauhakiinnitys.

Toivottavasti tästä ei tullut liian pieni. Noh, pitäisi sen tikun ainakin mahtua :).


Hameväkeä

Ne, jotka mua tuntee vähääkään, tietävät, että hameet ja minä eivät oikein tulla toimeen. Mun kinttuja ei vaan ole luotu esiteltäviksi ja hameiden kanssa niin käy. Eli housut rules 99,99% ajasta. Ettäs tiedätte.

Joskus harvoin ja hyvän syyn vallitessa saatan kuitenkin lipsua - tietyin ehdoin. Hameen pitää olla pitkä. Ja mielellään musta :). Mutta ainakin pitkä. Maataviistävä malli. Viimeksi mut on bongattu hameessa viime kesänä exän kaverin häissä. Seuraavan kerran mut saatetaan bongata hameessa syyskuussa työkaverin häissä.

Sain oudon päähänpiston ja ompelin hameen. Vaatteiden ompelu ei multa yleensä oikein onnistu, liikaa suunnittelua ja voi mennä pieleen niiiiiin monessa kohtaa sopivuuden ja istuvuuden kanssa. Piti silti kokeilla. Guuglailin hameiden ohjeita ja inspiraatio iski, kun vierailin Kalastajan vaimon blogissa. Tykkään muuten ko. blogin kuvista, kauniita.

No kuitenniin, ko. ohjetta enempi tai vähempi seuraten aloin ompeluprojektini. Kangas on viskoosia eikä pahemmin ryppyillyt missään mielessä. Positiivinen yllätys. Toinen mukava ylläri oli, että hameesta tuli sopiva! Vyötärökaitaleet ja kaikki. Uhrasin yhdet housut (joita en ole koskaan edes käyttänyt), sillä tarvitsin vetoketjun enkä malttanut odottaa maanantaita ja kauppojen aukeamista.

Jostain syystä mä en ole aina tavanomaisten vaatekappaleiden ystävä, vaikka yleensä  pukeudunkin varsin tylsästi. Nyt piti kuitenkin kokeilla jotain muuta ja uutta, joten leikkasin hameen helmasta (edestä) hieman pois ja laskostelin tilalle punaista silkkisatiinia. Päälle vielä mustaa pitsinauhaa peittämään tuplatikkauksia.

Pituutta hameella on maahan asti, mutta kenkien kanssa kenties en luuttua lattioita :). Vuorikangas täytyy vielä ommella ja asentaa jossain vaiheessa paikoilleen, mutta se tapahtuu jonain toisena viikonloppuna. Vaikka kangas on mustaa, se ei ole kovin paksua, joten valo pääsee läpi.

Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Aikaa tuhraantui aivan riittävästi, mutta ajatellen mun olematonta kokemusta vaatteiden ompelun saralla, suoritus ei ole ollenkaan hassumpi. Ompelun aloitin eilen ja tänään tuli valmista. Paitti vielä se vuoritus.




sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Aurinkoisia kukkia

Ostin kuvan auringonkukka-unikko -kankaan hiljattain 's-Hertogenboschin torilta. Kaavailin siitä mielessäni tyynyliinaa ja kas, kerrankin kaavailut toteutuivat! :) Tosin tyynyliinan takaosa on viime kesänä Karnaluksista ostetusta pellavakankaasta, kun halusin säästää gobeliinia toiseenkin tai toisiinkin projekteihin. 

Vetoketjukin löysi tiensä tähän projektiin, pelottavaa :). Kenties ei kaikkien taiteensääntöjen mukaisesti ommeltu, mutta hällä väliä. Kunhan pysyy paikoillaan ja avautuu tarpeen tullen, mä olen tyytyväinen.

Kokoa tyynyliinalla on noin 60cm x 60cm ja se on mulla sohvalla nojailukäytössä.


Pöytäliinaa pukkaa

Koukku: 2 mm
Lanka: Circulo Yarns Clea (100% puuvilla)
Langan menekki: 24g
Valmiin työn mitat: Halkaisija noin 42 cm
Käytetty aika: aloitettu 30.6.2012, valmis 15.7.2012
Malli: Pineapple Lace, malli #16

KesäVirkkuihin tämäkin, mutta ah, liian pieni sellaisenaan langanmenekin puolesta. Mulla on tosin tekeillä toinenkin liina ja sen kanssa yhdistettynä tullee tarpeksi metrejä kasaan.

Jälleen ananaskuvio, tuntuu olevan melko vaikeaa löytää mallia, jossa ei olisi ananasta. Edelleen tykkään kuviosta, mutta vaihtelu virkistäisi. No joo, edellisessä liinassa ei ollut tätä kuviota, mutta tietänette, mitä tarkoitan.

Liinalle ei ole vielä kohdetta, mutta löytänee paikkansa. 

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Mrs. Fields Super Fudge Brownies with Walnuts

Sain tuliaisina Suomesta raparperia, josta leivoin piirakan. Kidutin yksityiskohdilla FB:ssä olevia ystäviäni ja yksi työkaveri antoi mulle vinkiksi brownien ohjeen. Sanoi, että saksanpähkinöillä höystettynä ne ovat erityisen hyviä. Mähän olen välillä yllytyshullu, joten eikun keittiöön. Alkuperäinen ohje on amerikkalainen, joten se piti kääntää ensin oikeisiin mittayksiköihin. Aika hankalaa mitata 2,36 dl pehmeää voita.... joten meni hieman mutulla, mutta punnitsin pakettiin jääneen voimäärän ja sain grammat talteen.

Näistä tuli kerrassaan mainioita. Nam. 
 

Mrs. Fields Super Fudge Brownies with Walnuts

170 g tummaa suklaata (mulla oli kaakaopitoisuus 65%)
125 g pehmeää voita
4 isoa kananmunaa
4½ dl sokeria
1 rkl vaniljaesanssia
1,2 dl vehnäjauhoja
100-150 g suklaata karkeana rouheena (mulla oli kaakaopitoisuus 54%)
60-100 g saksanpähkinöitä rouheena

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Voitele ja jauhota neliskanttinen kakkuvuoka (itselläni oli 23 cmx 23cm -kokoinen vuoka).

Palastele 170 grammaa tummaa suklaata ja voi kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut lähes kokonaan. Ota kattia pois liedeltä ja sekoita, kunnes seos on tasaista.

Vatkaa kananmunia sähkövatkaimen keskinopeudella (mulla on vatkaimessa 1-3, käytin numeroa 2) noin 5 minuuttia, kunnes vaahto on vaaleankeltaista.

Lisää sokeri ja vatkaa hitaimmalla nopeudella, kunnes sokeri on sekoittunut vaahtoon.

Lisää seokseen sulatettu suklaa ja vaniljaesanssi ja jatkaa vatkaamista hitaimmalla nopeudella, kunnes seosa on tasaista.

Lisää jauhot ja saksanpähkinärouhe. Sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan.

Ripottele rouhittu suklaa taikinan pinnalle.

Paista uunin keskiosassa 45-55 minuuttia, mutta vältä ylikypsäksi paistamista.

Anna jäähtyä tai jäähdytä huoneenlämpöiseksi. Peitä browniet ja laita jääkaappiin vähintään tunniksi. Palastele ja tarjoa kylmänä. Toimii erinomaisesti myös vaniljajäätelön kanssa, nams.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pöytäliina

Koukku: 1½ mm
Lanka: Circulo Yarns Clea (100% puuvilla)
Langan menekki: 32g
Valmiin työn mitat: Noin 32cm x 32cm
Käytetty aika: aloitettu 16.6.2012, valmis 24.6.2012
Malli:
Filethäkeln 5/2010 -lehti, sivu 20


Eka KesäVirkkujen työni on valmis :). Olin ihan varma, että lankaa ei mene tarpeeksi, mutta meni sittenkin. Minimikulutushan pitää olla 200 metriä tai 50 grammaa. Tähän meni 220 metriä eli turvallisella puolella. 

Muokkasin hieman ohjetta, sillä mun kiertoradalle ei millään mennyt viimeisten kerrosten silmukat, kun tiirasin kaaviota. Muuten kyllä, mutta kulmat aiheutti ongelmia. Tein hieman helponnetun version ja mielestäni tuli aivan pätevä sellaisenaan.

 

Makro ja Minä


Perjantaina oli tilipäivä (jippiiiiiii!) ja samassa rytäkässä saatiin lomarahat (toinenkin jippiiiiiii! :)).

Tieni vei pienelle ostoskierrokselle, sillä alennusmyynnit olivat alkaneet. Saaliiksi tuli kahdet farkut liian pitkine lahkeineen (lahkeet olen jo lyhentänyt) sekä yhdet kengät.

Suurin saalis oli kuitenkin kauan haaveilemani makrolinssi Canon EOS 550D -kameraani. Vakaana aikomuksenani oli ostaa linssi (Canon EF 100mm f/2.8 Macro USM) nettikaupasta, sillä muissa kaupoissa hinnat ovat yleensä olleet korkeammat. Netissä linssin hinta on alimmillaan 469 euroa plus pk. Tämä siis Hollannin nettikaupoissa. 

Kävin kuitenkin kurkkaamassa Media Markt -liikkeen tarjontaa, kaupungilla kun olin kuitenkin. En nähnyt ko. linssiä esillä, joten kysyin myyjältä, onko heillä sitä saatavilla ja millä hintaa. Olihan heillä. Normaalihinta 439 euroa ja nyt oli vielä tarjouksessa: 387 euroa! Ei halpa, ei, mutta verrattuna nettihintaan... Linssi lähti mukaani siihen sopivan UV-suotimen kera. Canonilla on myös kampanja tän kuun loppuun. Tämä tarkoittaa mun ostoksen kohdalla sitä, että saan 50 euroa takaisin tililleni 4 viikon kuluessa, kun nakkaan kopion kuitista, lomakkeen ja viivakoodin postiin. Ei paha.

Eiköhän tässä ollut tekstiä ihan tarpeeksi, nyt kuvien pariin. Nämä on otettu uudella linssilläni. Tykkään. Missä olet ollut kaikki nämä vuodet? :)
















sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Saltire

Koukku: 4½ ja 5 mm
Lanka: Yarnundyed 4ply Organic Merino Wool (100% merinovilla) ja Coats Calzino (75% villa, 25% polyamidi)
Langan menekki: 200g Merino, 24g Calzino
Valmiin työn mitat: Yläreuna noin 90cm, "syvyys" noin 50cm
Käytetty aika: aloitettu 25.5.2012, valmis 17.6.2012
Malli:
Saltire Mystery CAL


Eka CAListeluni on saatettu päätökseen :). Huivista tuli kertakaikkisen ihanainen mun mielestä. Koko on sopiva, malli helppo, muttei tylsä ja niin päin pois. Reunan nirkot jätin tylysti pois ja korvasin ne helmillä. 

Värjäsin langan itse, kahta eri vihreää. Kaksi kerää ei kuitenkaan riittänyt, joten kolme viimeistä kerrosta ja reunus valmistui Calzinon suosiollisella avustuksella.



 

maanantai 28. toukokuuta 2012

KesäVirkkuihin valmistautumista

KesäVirkut alkaa jo tällä viikolla, hui! :) 1. päivä kesäkuuta saa aloittaa ekan työn eli suunnitteluaika käy vähiin ennen kuin loppuu. Kaikkien töiden ei tarvitse tietenkään olla mielessä ennakkoon, mutta mä tykkään suunnitella. Toinen tarina on tietenkin, mitä lopulta teen ja saan valmiiksi asti. Aikaa on syyskuun loppuun ja valmiiksi olisi suotavaa saada 12 uutta työtä. 

Olen selaillut pyhäpäivän kunniaksi joitain virkkauskirjoja ja -lehtiä. Listani tällä hetkellä, olkaa niin hyvät (järjestys on satunnainen):

1. Dragonfly Shawl (Crochet So Fine -kirja)
2. Illusion Wrap (Rowan Knitting & Crochet Magazine #49)
3. Orvokkipeitto (Novitan Neulomossa peiton suunnittelija saattaa aloittaa CALin)
4. Lize (ei kaivanne selityksiä eikä selvennyksiä :))
5. Pöytäliina (Filethäkeln 5/2010 -lehti, sivu 20)
6. Shawl a (Easy Crochet, Complete in 3 Days! -kirja, sivu 48)
7. Päytäliina #22 (japaninkielinen virkkauskirja)
8. Pöytäliina #11 (Pineapple Lace -kirja)
9. Pöytäliina #29 (Pineapple Lace -kirja)
 
Jokunen malli on japaninkielisestä kirjasta. Kaaviot niissä on aika, mutta tällä kertaa eivät ole liian yksiselitteisiä, sillä liinat eivät ole aina pyöreitä. Parin mallin kohdalla en saanut vielä selville, miten liina aloitetaan. Taitaa olla helpointa, kun vaan kokeilen, sillähän se selviää. Jos ei onnistu, niin sitten malli vaihtoon. Sama pätee saksankieliseen lehteen :).

Linkkejä malleihin löytyi heikonlaisesti...

Osa töistä jää varmasti alamittaisiksi, joten niiden kaveriksi kehittelen sitten aikanaan jotain.

lauantai 26. toukokuuta 2012

KesäVirkut 2012

Vielä ehtii mukaan! Aloitin ko. tempauksen nähdäkseni onko virkkaukseen hurahtaneita. Ei kovin montaa ilmeisestikään :). KYHiin ja muihin tuntuu olevan aina innostuneita, mutta johonkin uudempaan ei niinkään. Ei sillä, en ole yllättynyt ja emoilu on mulle helpompaa, kun ei ole montaa osallistujaa.

Jos kuitenkin joku innokas vielä haluaa mukaan, vieraile blogissa lukemassa lisää ;).

#8

Koukku: 1.75 mm
Lanka: Wetterhoff Akseli 8 (100% pellava)
Langan menekki: 64g
Valmiin työn mitat: halkaisija 62cm
Käytetty aika: aloitettu 20.5.2012, valmis 23.5.2012
Malli: #8 kirjasta Pineapple Lace


Kummisetäni synttärit lähestyvät hurjaa vauhtia. Aloitin lahjan kerrankin ajoissa ja se valmistuikin yllättävän nopeaan. Synttärit ovat 13. päivä kesäkuuta, joten lahja ehtii hyvissä ajoin perille - kunhan sen saan ensin postiin.

Kiva ja helppo malli japaninkielisestä kirjasta. Kaavion mukaan tietenkin, sanoja ei ko. kirjassa pahemmin edes ole. Ohjeen mukaan liinan halkaisija on 40cm, mulla heitti mitta reilut 20cm :). Lanka ja koukun koko lienee eri kuin ohjeen suunnittelijalla, vaan ei haittaa.

Värit on kuvissa, perinteitä vaalien, väärät :). Väri on oikeasti tummansininen (navy), kuvissa liian vaalea ja liian tumma. 

Jätin ohjeen nirkot (jos tuo on sama asia kuin picot) pois, sillä en saa virkattua niitä koskaan siististi.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Cordial

Koukku: 4 mm
Lanka: Drops Alaska (100% villa)
Langan menekki: 170g
Valmiin työn mitat: leveys 23cm, korkeus 25cm
Käytetty aika: aloitettu 12.5.2012, valmis 17.5.2012
Malli: Cordial (mun oma malli)
 
Taisin mainita aiemmin jotain yhdistelmästä huovutus, kassi ja virkkaus :). Tässä yhdistyy jälleen kaikki kolme. Lizejä olen tehtaillut, mutta en kyllästymiseen asti. Halusin kuitenkin tehdä välillä jotain muuta. Visioni toteutui aikas hyvin, tosin prototyyppi on aina prototyyppi ja seuraava version kenties joiltain osin hieman paranneltu malli tai ainakin sellainen, joka olisi olisi hieman nopeampi toteuttaa. Tämä päätyy äidilleni synttärilahjaksi.
 
Mulla löi ihan tyhjää nimen suhteen, joten järkkäsin Novitan Neulomossa pienen nimikilpailun. Hieman reilun 24 tunnin aikana sain yli 50 nimiehdotusta! Valinta oli vaikea, mutta Cordial vei voiton. Kirppuli-nimimerkki perusteli ehdotustaan seuraavasti: 
 
"Selailin keskiaikasivustoja, ja vastaan tuli  Cordial. Tämä tarkoitti ennenmuinoin pahanmakuista yrttijuomaa, jota myöhemmin alettiin kutsua likööriksi :) Laukun koristus tuo tosiaan mieleen myös korkean,  ylöspäin levenevän pikarin, josta yrttilikööriä on kauan sitten voitu tarjoilla.  Cordial sanana tuo sitten taas mielleyhtymän nyöriin, jota tuossa koristeena myös on.  Joten näillä perusteilla laukkusi on mielestäni nimeltään Cordial.

Kun näin kassin mielessäni ennen sen toteutusta, halusin saada aikaiseksi jotain keskiaikaista tai gootahtavaa. Oli kiva huomata, että ainakin yksi näki myös visioni :). Moni oli nähnyt laukussa myös Lappia tai Viikinkiä. Ja olihan muitakin aiheita, nämä kuitenkin erottuvimmat.